maanantai 18. huhtikuuta 2011

Vaalisunnuntai

Eduskuntavaali-sunnuntain aamupalalla oli tarjolla jonkinmoinen cappuccino-makulatte juomajuttunen jonka sekoittelin ihan itse. Maku ei ollut kovinkaan kummoinen. Lisäksi Ikea-näkkäriä maksamakkaralla ja juustolla sekä viinirypäleitä. Aamulukemisena Kapteeni Corellin mandoliini.

Aamupalan nautiskelua "häiritsi" ihka ensimmäinen kärpänen tänä keväänä. Siellä se pörisi ikkunan välissä. Onpa muuten tosi likainen ikkuna :D

Aamupalan jälkeen lähdin suunnistamaan äänestyspaikalle. Matkalla ohitin naapurissa olevan raksatyömaan ja näyttäisi siltä ettei ainakaan paalutustyöt herätä aamusella seitsämän aikaan. Näyttää melko valmiilta se työvaihe. Taustalla muuten näkyy äänestyspaikkakin.

Paalutetun montun vieressä olikin toinen monttu jossa oli muutama mies työn touhussa, urakalla taitavat tehdä kun ovat sunnuntaipäivällä hommissa.

Pitkän ja uuvuttavan matkan päätteeksi pääsin äänestyspaikalle (huomaa kotitalo kuvassa taaimmaisena, eli vasemmanpuoleinen talo :D) Äänestyspaikalla oli hiukan jonoa, n.20 henkilöä ennen miuta. Onneksi jono veti tosi nopeasti, taisi olla kaikilla numero valmiiksi mietittynä.

Kotiin kävelin hiukan isomman mutkan kautta ja matkalla törmäsin sorsapariskuntaan. Raukat uisketelivat tosi likaisessa pikku lammessa leikkipuiston vieressä. Mitä lie evästä pinnasta ryystivät, ääni oli tosi hassu

Onneksi nuo vaalijulisteet häviävät tuosta pian, ei ole kovin kaunista katseltavaa. Eivät saaneet olla rauhassa päivääkään kun olivat jo revitty alas ja töhritty. Uusiakin joku kai toi välillä tilalle mutta ei ne kauaa kestäneet paikallaan.

Liputusta ostarilla.

Ostarin kulmilla näkyi tosi paljon sinivuokkoja mutta suurinosa niistä oli hirvittävän roskakerroksen alla. Täytyi zoomailla hiukan liikaa kännykameralla että sai pahimmat töryt rajattua pois, siksi tosi huonolaatuinen kuva

Ilma oli tosi aurinkoinen ja kuuma joten söin kevään/kesän ensimmäisen ulkoilmajäätelön. Popcorn-kinuski Pingviini tuutti oli tämä. Makuelämys oli hmm... mielenkiintoinen. En ehkä syö toistakertaa vaikkei se pahaakaan ollut. (tääkin kuva on otettu kännykällä)

1 kommentti:

  1. Tuota jätski voisin maistaakin...meillä ei kyllä kukkia vielä näy. Mutta ensi viikolla stadin kukka kuulemma näkyy. saat tulla viettää tiistai päivän meille :) en taida viedä kiiraakaan kerhoon, niin saa nauttia tätskän seurasta :) koko ajan tsuumaan kalenteria, milloin lähtisin kiirun ja juuson kanssa sun luo ihastelee työmaata.

    VastaaPoista